10.10.2017

Kolmekymmentä!

Täytin viikko sitten kolmekymmentä vuotta. Jostain syystä juuri kolmekymmentä on puheissa ja mediassa usein toistuva vuosiluku, ja kolmenkympin kriisi on lähes yhtä suitsutettu kuin keski-iän kriisi. Toki kriisejä tuntuu olevan jokaisen tasakymmenluvun yhteydessä, mutta juuri kolmekymppisiin liitetään ajatus aikuistumisesta ja elämän vakiintumisesta. Minulta onkin kysytty useaan otteeseen kuluneen viikon aikana, että miltä nyt tuntuu. Ai miltäkö?


Noh, ei oikeastaan yhtään erilaiselta. :D Tietenkin tätä maagista vuosilukua on osannut jo ennakoida, sillä ei sen saavuttaminen *le gasp* ole ollut yhtään yllätys. :D Mitään varsinaista kriisiä en ole potenut, tosin ehkä jonkin sortin elämän suurten linjojen hakeminen on ollut kyllä jo pari viimeistä vuotta päällä. Lasketaanko tämä sittenkin kriisiksi?


Kolmekymmentävuotias mielletään oikeasti aikuiseksi, kun ne twenty-something-hulluttelut jäävät taakse, ja elämä vakiintuu. On työpaikka, perhe ja asuntolaina, tai ainakin tämä tuntuu olevan yhteiskunnan oletuksena. Todellisuudessahan ainakin omassa lähipiirissäni harva on vielä tässä elämänvaiheessa. Toki useampi nyt, kuin vaikka vielä viisi vuotta sitten. Nämä paineet tuntuvat välillä omassakin niskassa, ja usein tulee mietittyä, että olenko mokannut jossain, kun en täytä näitä perinteisiä ns. yhteiskuntakelpoisen kansalaisen kriteerejä.


Kieltämättä astetta suurempia kysymyksiä on tullut pyöriteltyä viime aikoina mielessä. Missä haluaisin asua? Mitä tehdä työkseni? Pitäisikö vielä lähteä uudelleen opiskelemaan? Mitä alaa? Mikä kiinnostaa, vai kiinnostaako sittenkään mikään? Pitäisikö aloittaa uusi harrastus? Vaihtaa työpaikkaa? Asuinkaupunkia? Asuinmaata? Ei onneksi kumppania sentään, siihen olen oikein tyytyväinen! :D


Olen varma, etten ole näiden kysymyksieni kanssa yksin, ja onkin jossain määrin lohduttavaa tietää, etteivät nämä pohdinnat tule luultavasti ikinä loppumaan. Tuskin kukaan ajattelee, että nyt olen tehnyt ja saavuttanut elämässäni kaiken, eikä mitään tavoiteltavaa enää ole jäljellä. Tai ainakin toivon, ettei kukaan ajattele niin. Eli vaikka näitä kysymyksiä riittääkin, olen itse asiassa iloinen että niitä on niin paljon, ja että minulla on vapaus valita niihin itse ratkaisu. Rohkeutta vaatiikin sitten itse toteutus.


Jos totta puhutaan, niin olen kolmekymppisistä jopa vähän innoissani. En näe syytä potea jotain katkeraa nostalgiaa tai mieltää itseni vanhaksi (eihän kolmekymmentä edes ole vielä ikä eikä mikään!). Olen elänyt oikein aktiivisen ja railakkaan kakskymppis-vuosikymmenen, kartuttanut kokemuksia, nähnyt maailmaa, solminut rakkaita ystävyyssuhteita, ja toivottavasti myös tullut hivenen viisaammaksi. Iän myötä on tullut tietynlainen varmuus ja vahva itseluottamus. Kyllä minä selviän ja pystyn.


Toki välillä tulee kaiholla muisteltua menneitä, katseltua valokuvia ja Facebookin "tänä päivänä"-muistoja. Kun näen kaupungilla opiskelijoita haalareissaan ja naamiaisasuissaan, tulee pieni nostalgiaryöppy. Samalla kuitenkin huokaisen mielessäni helpotuksesta, että onneksi en enää ole tuossa elämänvaiheessa. :) Annoin opiskeluvuosille kaikkeni, ja sain irti vielä enemmän. Säilytän ihanat muistoni, ja odotan innolla tulevaa.


Uusi vuosikymmen, täältä tullaan!

27.9.2017

Ihana syksy!

Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen ehdottomasti syksyihmisiä. Luonnon huikea väri-ilottelu, synkät sumuiset syysaamut ja sateiset illat, aah! Syksyllä on enemmän kuin suotavaa kaivautua viltin alle ja hyggeillä (teemaan sopivasti Jyväskylässä onkin nyt tulevana viikonloppuna Hygge-lifestyletapahtuma).

Olen kirjoittanut syksystä ja sen fiiliksistä ennenkin mm. täällä ja täällä. Syksy on ikään kuin uuden alku, vaikka tämä on ehkä hieman nurinkurin ajateltu (vrt. vuodenvaihde tai kevät, kun luonto herää eloon). Itse käsitän sen niin, että kun rennot kesäkuukaudet ja lomat on takana päin, on aika aloittaa uusi työ- tai kouluvuosi. Jotenkin syksy joka kerta motivoi minua muutoksiin, oli kyse sitten pienistä tai isoista jutuista. Ehkä muutan kodin sisustusta, ostan uuden talvitakin tai vihdoin haen johonkin kouluun. Pieniä ja isoja juttuja. :)



Syksyllä korkataan kynttiläkausi ja kaivetaan ne muhkeimmat villapaidat taas kesän jäljiltä esille. Ei ole mikään ihme, että iso osa tv-sarjojen paluusta ajoittuu juurikin syksyyn, kun ihmiset alkavat viihtymään taas enemmän sisätiloissa. Kaikista syksyllä jatkuvista sarjoista itse eniten odotan tietenkin Sohvaperunoita! ♥

Kauniit syyspäivät ovat ihan parasta, mutta pidän yhtä lailla myös niistä kaikkien muiden inhoamista synkistä syyspäivistä. Olenhan tunnetusti myös suuri Halloween-fani. ;) Pitääkin kaivaa taas esiin jokavuotinen teema-ovikylttini! :D





Ja hei, onhan mulla ihan just synttäritkin! Tällä kertaa siirryn ihan uudella numerolla alkavalle ikävuodelle, kääk! Ruhtinaalliset kolmekymppiset siis edessä! Pientä ikäkriisiä ollut aina tasaisin väliajoin ilmassa, mutta se lienee varsin tavallista. :D Joka tapauksessa innokkaana aloitan uuden vuosikymmenen, jännittävää! :) Viikonloppuna on myös edessä isot juhlat, itse asiassa isoimmat mitä olen koskaan järjestänyt! Kaikesta juhlastressistä huolimatta olen varma että päivästä tulee mahtava! ;)

Viime viikonloppuna Tommi tarjosi minulle etukäteissynttärilahjan, ja vietimme rentouttavan viikonlopun Peurungan kylpylähotellissa Laukaassa. Molemmille paikka oli uusi tuttavuus, mutta näillä tunnelmilla voisi kyllä käydä toistekin! Toki itse kylpyläosasto oli yllättävän pieni, mutta tekemistä riitti altaissa lillumisen ulkopuolellakin, ja puitteet olivat rauhallisen rentouttavat.



Jyväskylässä kannattaa viikonloppuna ehdottomasti ottaa pimeydestä kaikki irti ja suunnata keskustaan Valon kaupunki -tapahtumaan (28.-30.9.2017), joka järjestetään tänä vuonna jo 12. kerran. Tapahtuman yhteydessä on lauantaina 30.9. myös Tourujoen yö. Luvassa varmasti upeita valoinstallaatioita, musiikkia ja tanssia. Samalla juhlitaan myös uuden Tourujoen puiston avajaisia (viralliset avajaiset perjantaina)!

Ihanaa syksyä!

1.9.2017

Talvimuki 2017: Kevättalvi

Kuva: Moomin.com
Kalenteri vaihtui syyskuulle, ja kesä on nyt sitten virallisesti ohi (säiden puolesta lienee tosin ollut ohi jo pidemmän aikaa). Syksy on kuitenkin muumikeräilijöiden lempivuodenaika, ainakin mikäli katsoo ilmestyvien uusien muumi-astioiden määrää.

Tänään ilmestyy kauppoihin upea Alkuperää kunnioittaen, ja pian ilmaantuvat varmasti myös uudet keräilylautaset!

Tänään myös vihdoin julkistettiin uuden talvimukin kuvio:
Moomin Winter mug 2017 - Spring winter - The Official Moomin Shop
Kuva: Moomin.com
Moomin Winter mug 2017 - Spring winter - The Official Moomin Shop
Kuva: Moomin.com
Siis en kestä miten kaunis tämäkin muki on! Kaikki nämä loppuvuoden tulokkaat ovat kyllä menneet heittämällä omalle hankintalistalle.

Talvimuki kulkee nimellä Kevättalvi, ja sen kuvitus on peräisin Tove Janssonin teoksesta Taikatalvi (1957). Teoksessa Muumipeikko herää talviuniltaan kesken kaiken, ja törmää sattumalta Pikku Myyhyn. Piirrettyjä katsoneet muistavat tämän jaksona, jossa Myy lainaa Muumimamman hopeatarjotinta ja laskee sillä mäkeä. Kun kevät vihdoin koittaa, palaa myös Nuuskamuikkunen Muumilaaksoon.

Tuttuun tapaan settiin kuuluvat muki, minimukit, kulho sekä kaksi lusikkaa, Nuuskamuikkunen ja Pikku-Myy.

Kuva: Moomin.com
Talvimukin ilmestymispäivä on 1.10.2017, ja voit lukea lisää sen taustasta täällä.

Miltä uusi muki näyttää? Meneekö hankintalistalle? :) Entä muut loppuvuoden muumiuutuudet?

11.8.2017

Instakesä 2017

Tällä viikolla koululaiset aloittivat taas koulutien, ja kieltämättä huomaan itsekin jo pikkuhiljaa miettiväni aina vain enemmän lähestyvää syksyä ja talvea. Ollaanhan ajallisesti jo lähempänä vuoden loppua kuin alkua (jopa ensimmäiset joululahjatkin on jo hankittu!). Niinpä välillä pitää aktiivisesti muistuttaa itseä, että ei se kesä hei ihan vielä ole ohi! Mulla on vielä kesälomakin vasta edessä! :D

Vaikka blogi onkin viettänyt eräänlaista pitkää kesälomaa, päivitän instan puolella kuitenkin säännöllisesti! Mikäli siis haluat seurata menemisiäni ja tekemisiäni reaaliajassa, löydyn instasta nimellä @avekatriina. Tervetuloa seuraamaan! :)

Tämä kesä on itse asiassa tuntunut todella pitkältä, luultavasti lähinnä alkukesän reissujen vuoksi. Heti kesäkuun alussa vietin perheeni kanssa pitkän viikonlopun Dubrovnikissa. En ole tuosta matkasta saanut vielä aikaiseksi kirjoittaa blogitekstiä (lue = käydä läpi lähemmäs kahtatuhatta valokuvaa), joten tässä pientä esimakua instan puolelta!



Ah, kylläpä tulee ikävä Kroatian lämpöön noita kuvia katsellessa! Kesäkuun esimmäisenä viikonloppuna sää oli suomalaisittain kuuma ja helteinen, mutta onneksi Adrianmereen oli ihanan raikasta pulahtaa. Kaupunki on toki nykyään jo erittäin turistoitunut, ja viimeistään Game of Thronesin myötä vierailijoiden määrä ei varmasti ole ainakaan vähentymään päin. Ei sillä, menisin kyllä silti uudestaan! :)

Kesäkuussa ehdimme myös viettää rentoa ja kiireetöntä viikonloppua Tommin perheen mökillä. On muuten jäänyt tämän kesän ainoaksi mökkireissuksi! Tosin ehkä vielä aivan loppukesästä ehdimme pyörähtää vielä uudemman kerran noissa samoissa maisemissa. :)



Juhannus meni kaupungissa, ensin Kuopiossa ja sitten Jyväskylässä. Olimme juuri tuon edeltävän viikonlopun mökkeilleet, joten nyt kaipasimme pikemminkin ihmisten ilmoille. Pitkä viikonloppu menikin lähinnä kotona rennosti ottaen ja kavereita tavaten. Kotimaanmatkailua on kyllä muutenkin tullut harrastettua tänä(kin) kesänä. Lappeenranta, Helsinki, Kuopio... Ja tänään lähdemme itse asiassa Joensuuhun!



Kesä-heinäkuun vaihteessa olimme Tommin kanssa Ukrainassa, josta jo hieman kirjoitin blogin puolellekin. Tulen varmasti kirjoittamaan tästäkin reissusta vielä lisää tänne, ehkäpä kesälomalla ehdin kahlata kaikki kuvat rauhassa läpi! :D Sillä välin voi vaikka käydä instan puolella kurkkimassa kuvia, joista osa ohessa:




Heinäkuu meni lähinnä vain töissä, ja muiden lomaillessa tuntui tuo kuukausi toooodella pitkältä. Toki harrastuksia ja touhuja riitti kyllä kiitettävästi, vaikkei isompia reissuja heinäkuussa tehtykään. Vapaa-aika kului lähinnä kissojen, kasvien, pokemonien sekä ihan vain ihanien ihmisten seurassa. :)



Elokuussa olen ehtinyt pyörähtää Helsingissä perinteisesti Kallio block partyissa, ja tosiaan vielä olisi luvassa reissut ainakin Joensuuhun ja Kuopioon, sekä loppukuusta luultavasti vielä mökille. Lomani alkaa parin viikon päästä, ja olen tarkoituksella jättänyt loma-aikataulun suhteellisen väljäksi, jotta siihen jää myös tilaa viime hetken päähänpistoille ja ex tempore -ideoille! ;)


Tässä kuussa siis luvassa vielä ihania ihmisiä, mielenkiintoisia tapahtumia sekä rentoa lomailua. Saas nähdä mitä vielä keksitään! :)

Miten sun kesä on mennyt? Joko loma on takana vai vielä edessäpäin?

Aurinkoista viikonloppua!

4.8.2017

Teeman elokuvakesä 2017: elokuu

Kesä vetelee viimeisiään myös elokuvien suhteen. Elokuussa on tarjolla vähemmän omasta mielestäni mielenkiintoisia elokuvia, mutta ne muutamat harvat ovatkin sitten timanttia! Luvassa niin vanhoja kuin uudempiakin klassikoita, sekä muutama uusinta alkukesältä, mikäli kyseiset leffat ovat sattuneet jäämään välistä!


Steve McQueen elokuvassa Thomas Crownin tapaus
LA 5.8. Thomas Crownin tapaus (The Thomas Crown Affair, USA 1968) klo 21.45 

Romanttinen jännityselokuva tyylikkäästä pankkirosvosta, joka saa peräänsä sinnikkään vakuutustutkijan. O: Norman Jewison. N: Steve McQueen, Faye Dunaway.


SU 6.8. Kaikki tiet tukossa
 klo 12.00

Uusinta torstailta 6.7.


TO 10.8. Räsynukke (The Night of the Hunter, USA 1955)
 klo 21.00

Tyylikäs jännityselokuva vaarallisesta huijarisaarnaajasta, joka ryöstösaalista etsiessään ajaa kaksi lasta pakomatkalle. O: Charles Laughton. N: Robert Mitchum, Lillian Gish.


PE 11.8. Blue Jasmine (USA 2013) 
klo 21.00

New Yorkin seurapiireihin kuulunut narsistinen Jasmine yrittää totutella tavallisen ihmisen elämään matkustamalla siskonsa luo San Franciscoon. O: Woody Allen: N: Cate Blanchett, Alec Baldwin, Peter Sarsgard.


Cate Blanchett elokuvassa Blue Jasmine, taustalla Sally Hawkins
Blue Jasmine
TO 17.8. Paikka auringossa (A Place in the Sun, USA 1951) klo 21.00

Kuuden Oscarin klassikko amerikkalaista unelmaa rikkaan avioliiton kautta tavoittelevasta nuoresta miehestä. O: George Stevens. N: Montgomery Clift, Elizabeth Taylor, Shelley Winters.


LA 19.8. Papillon (USA 1973) 
klo 21.45

Henri Charrieren menestysromaaniin perustuva seikkailuelokuva pahamaineisen Pirunsaaren vangista, joka yrittää pakoa kerta toisensa jälkeen. O: Franklin J. Schaffner. N: Steve McQueen, Dustin Hoffman. Areenassa 30 päivää


SU 20.8. Pakokauhun vallassa
 klo 12.00

Uusinta torstailta 20.7.


LA 26.8. Fargo
 klo 21.35

Uusinta perjantailta 9.6.


SU 27.8. Tykkivene Jangtse-joella
 klo 12.00

Uusinta lauantailta 29.7.


Montgomery Clift ja Elizabeth Taylor elokuvassa Paikka auringossa
Paikka auringossa
Ihania pimeneviä leffailtoja! Me lähdemme Tommin kanssa kohti Helsinkiä ja Kallio block partya! :)